Nuoruuteni aikoihin Honkajoella pidettiin toripäiviä keskiviikkoisin, sinne lähdettiin tapaamaan tuttuja ja tekemään ostoksia. Monet veivät myöskin omia tuotteita myyntiin. Tavallisimpia olivat liha, voi ja kananmuna. Voi vietiin yleensä puisessa pytyssä, josta kauhalla otettiin kullekin asiakkaalle haluamansa kokoinen pala, joka käärittiin voipaperiin ja pantiin paperista puntariin koukkuun ja näin saatiin paino tiedoksi, ei tuolloin vaakoja ollut käytössä. Liha ja kananmuna punnittiin samalla tavalla. Myös vaatetavaraa oli torilla myynnissä, hevosiakin joskus. Tärkein toriostos oli kuitenkin Laineen Emmin rusinasoppa ja pullasiivu, joka ei ollut mikään nykyajan läpinäkyvä lirvu, vaan kunnon pala n. 3 senttiä paksu ja vähintään 15 senttiä oli pullalongan leveys, mistä se leikattiin. Ne longat oli lähes metrin pituisia. Jos joskus ei ehtinyt torille ajoissa ja soppa oli myyty loppuun se harmitti koko viikon.

Toripäivämatka tehtiin talvella suksilla, kesällä polkupyörällä, keillä sellainen oli, monet olivat kävellenkin matkassa. Vanhempi väki liikkui yleensä hevosella, jotkut vielä käyttivät härkääkin työ- ja kulkujuhtana. Sotien jälkeen toripäivä pyrittiin elvyttämään, paikka vaihtui Männistön tontilta Karvian tien varteen, vaan eivät ne menestyneet ja muutaman kokeilukerran jälkeen loppuivat.

Muisteli Eini Jokiniemi s. 1919

Olin noin 10 vuotias, kun naapurin poika kertoi käyneensä toripäivillä, ja ostaneensa kuumia makkaroita, jotka hänen mukaansa olivat aivan ohittamattomia herkkuja, ”varsinki se hunajan näköinen jota kauppias siveli makkaran päälle”.

Seuraavan viikon minäkin ”pehmittelin” vanhempiani päästäkseni tuota herkkua maistamaan. Monen pyynnön jälkeen pääsin, kuin pääsinkin mukaan. Heti suoraapäätä juoksin makkaranmyyjän pakeille, pyysimpä reilusti sitä ”hunajannäköistä” makkaran päälle. Saatuani herkun käteeni haukkasin siitä oikein ronskin palan, sen jälkeen ilmeeni oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen. Kyökin kaiken suustani ja syljin ja syljin, lopuksi menin puun taa jossa tikulla pyyhin kaiken ”hunajannäköisen” tarkkaan pois ennenkö lopulta sain makkaraan yksinään alas. Siinä sivussa muistin naapurin poikaa muutamilla vähemmän kauniilla ajatuksilla.

Muisteli Arvo s. 1934

Toripäivät olivat kirkonkylän keskustassa, Arvo Laineen entisen liiketalon tontilla. Tori-päivät pidettiin joka kuukauden keskiviikko. Torin laidalla oli Männistön talo, jonka rauniot siinä näkyy vieläkin, muistuttaa siitä tosielämästä mitä siihen aikaan senkin talon touhuihin kuuluu. Kylän nuoret kävivät jo toripäivän aattona laskemassa niitä tavarakuormia siellä Männistön tanhuvilla. Kyllä niitä oli useita kymmeniä kuormia, oli ”pläkki” astiakuormia, kangas-, ynnä paljon muuta tavarakuormia. Tästä näkemästä nuoriso sai jo käsityksen minkälaiset toripäivät on tulossa. Männistön talo oli siitä kuuluisa, että siellä markkinamiehet sai yökortteerin, Männistön tyttäret laittoi ruokaa markkinamiehille, myös hevoset ruokittiin.

Toriväki sai myös käydä syömässä Männistössä, tietysti maksua vastaan. Männistön talo oli siihen aikaan hyvin toimeentuleva. Niitä torikauppiaita kun tuli paljon ympäri maakuntaa, niin ne tarvitsivat saada yöpymispaikan. Väkeä tuli toripäiville naapuripitäjistäkin, se oli sellainen odotettu juhlapäivä pitäjässä. Tavaraa oli tarjolla, joka sorttia, mitä vain..

Hevosilla mentiin torille, maantiellä oli pitkät hevosjonot kun toriväki oli liikkeellä, polkupyöriä oli silloin vielä vähän, 20-30 -luvuilla. Torilla oli niitä myyjiä jotka myi leivonnaisia. Myyjiä oli Emmi Laine, Hilma Nurmi, Lempi Myllymäki, Iida Toveri ja Alma Nevanen, jota avusti Sinikari sanomalla ” Ei misään tehdä niin hyvää pullaa kuin Nevases”. Näiden myyjien pöytien ympärillä oli aina paljon ostajia. Kyllä se oli suuri nautinto kun sai syödä rusinasoppaa ja junttakakkoo. Rusinasoppaa alettiin keittää puolilta öin, soppa vietiin torille puusaavissa, jossa oli kansi. Jos oli kylmä, niin saavi peiteltiin vaatteilla, että soppa pysyi lämpimänä. Junttakakkoa tuotiin myös kotiin, jotta saatiin vielä herkutella kotona.

Tämä junttakakko leivottiin hyvästä vehnäjauhosta se oli jauhettu Kanadalaisesta kovasta vehnästä, Manitoopasta, jonka sakoluku oli 700-1000, suomalaisen vehnän sakoluku on 100-200, on siinä jauhoilla eroa.

Näiden pöytien ympärillä oli aina paljon asiakkaita ja kauppa kävi. Erikoista huomiota herätti Iso-Mäkipää Taulunkylästä Jämijärven puolelta. Mäkipää oli sellainen 240 cm pitkä ja painoi 175 kiloa. Mäkipää osti lihaa ja voita, kun kysyttiin mitä voi ja liha maksaa Mäkipää sano, ”laalun mukaan”. Mäkipää ei käyttänyt d-kirjainta lainkaan. Mäkipää osti sikoja ja lampaita ruhoittain, otti sianruhon käsiensä päälle, arvioi painon ennenkö vei vaakalle.

Voi tuotiin puisilla kannellisilla pytyillä, myös paloina voi tuotiin, ja voi oli itse kirnuttua. Mäkipää komahutti voipytyn pöydälle paperin päälle ja halkaisi voimötin. Joku oli pannut karkeata suolaa voimötin sisälle painoa lisäämään, sen vuoksi Mäkipää halkaisi voimötin.

Mäkipää piti rahoja irrallaan taskussa, siinä kun Mäkipää kantoi sianruhoa kärryille, joku nuori mies yritti napata rahaa, mutta Mäkipää huomasi ja nappasi pojan käteen kiinni ja poika joutui seuraamaan Mäkipäätä kärryille saakka ja puserteli poikaa aika lailla. Mäkipää naulasi pojan takin pöytään kiinni, pojan äiti tuli lunastamaa pojan pinteestä.

Laineen Arvo aloitteli silloin kauppiaan uraa, siinä iso ja pieni mies rintarinnan osti emänniltä voita. Arvo osti lisäksi kananmunia ja metsäeläinten nahkoja. Arvo muistaa aina nuo jättiläisen isot saappaat, ajatteli, että mahtuisin seisomaan koko nulikka yhteen saappaaseen. Ei Mäkipää mistään vaatteita valmiina saanut ostaa, hän tilas ne joltakin vaatturilta ja saappaat suutarilta.

Mäkipäällä oli pieni kaunis emäntä, hän tuli isännän kans joskus torille kaupoille. Siinä sitten joku tuli utelemaan Mäkipäältä, että kuinka tuo sun vaimo kestää sinua. ”Oletko kuullu, että hiiri olis heinäkuorman alle kuollu”, murahti Iso-Mäkipää.

Kotoviidan Kiia ja apuna oli Ruusin Kiia myivät torilla lehmän ja lampaan kelloja, niitä ne siinä kilistelivät toriväelle. Vaatekauppiaita oli useita, mutta huomattavimmat olivat Uhtuan kauppiaat, Teppo ja Tikkainen, näillä oli isot varastot. Vakituiset torikauppiaat oli Vasillin Jussi ja Mikko-isä ja poika, myivät kaikenlaista tavaraa, näitä sanottiin laukkuryssiksi. Kiertivät maakuntia toripäivien välillä. Jussi muutti sitten Isojoelle, meni siellä naimisiin ja asui siellä. Mikko meni naimisiin Lauhalasta Juntintalon tyttären kanssa, nämä vihittiin Honkajoen kirkos ja asuivat hetken siellä Lauhalassa.

Merkittävä kauppias oli myös Talvitie Isojoelta, osti nahkoja, lumppuja ja villoja. Sillä oli avustajana Antto Vuorisalo, silloin ei mitään pantu hukkaan. Antto tarkkaili kun väkeä tuli torille, että onko nahkoja tai nyytiä, jossa on lumppuja ja ohjasi nämä Talvitien luo. Torilla myytiin myös itsetehtyjä lukkuja, näitä teki ja myi lukkoseppä Hermanni Mustakoski Karviasta. Hän muutti sitten Honkajoelle, otti nimekseen Liukas, asui Tuomen aukealla ja teki sepäntöitä Tuomen pajassa.

Männistön alueella hevoskauppaakin tehtiin, siellä talutettiin hevosia.Kyllä kai niitä siellä sitten vaihdettiinkin. Oli joskus lehmäkin myytävänä, ja porsaita, kylläkin vähäisis määrin. Leivollakin oli pöytä ja myynnissä oli kenkiä, kintaita ja muuta tavaraa. Oli torilla myynnissä koreja, hierimiä, kauhoja ja piimäkauhoja, nämä piimäkauhat kävi hyvin kaupan. Kallioniemen Väinökin myi torilla kamelin nahkoja, ketun- ja jäniksen nahkoja.

Kun tämä toripaikka kävi ahtaaksi, niin ne muutettiin Karviantien varteen nykyiselle urheilukentälle. Siellä oli tilaa ja lisää kauppiaita tuli. Leivollakin oli pöytä ja myi kenkiä, kintaita ynnä muuta. Kauppiaita ja tavaraa oli paljon. Oli siellä kerran sirkuskin, oli iso teltta ja mainos teltan ulkopuolella, että voimanainen Linee, tekee temppuja ja näyttää voimiaan.

Sota-aikana ei toripäiviä pidetty, eikä niitä sodan jälkeen saatu käyntiin. Tilalle on tullut sitten markkinat kerran vuodessa. Torilla oli myös valokuvaaja joka napsi kuvia ja tarjosi niitä myyntiin. Kun naiset tuli torille oli heillä kori käsivarrellaan, laukkuja ei ollut.

Kurikkalaiset toivat toripäiville, liniaarirattaita myyntiin. Oli pitkä jono kärryjä sirottu toisiinsa. Ensimmäistä kärryä veti hevonen, kärryjono tuli perässä. Samalla lailla tuotiin talvella, kurikkalaisia ajelurekiä. Näitä toripäiviä on pidetty jo keisarivallan aikana.

Muisteli Heikki Kalliomaa

Lähde: “Menneitä muistellen”, Honkajoen kotiseutuyhdistys